Tv-arvio: Vain elämää -sarjan yhdeksäs kausi paketoitiin kaikki biisit -jaksolla. Kaikki versiot putkeen kuunnellessa voi palata muistelemaan kauden tunnelmia ja parhaita esityksiä.
Vain elämää, kausi 9, kaikki biisit -jakso
Tämä kausi erosi edellisistä mielestäni kahdella tavalla. Ensinnäkin, yleistunnelma oli varsinkin alussa jäykkä. Muusikoilla kesti kauan löytää avoimuus ja rentous. Tunteita välitettiin ennemmin sanoin kuin teoin. Omina päivinään artistit näyttivät kyllä vaikuttuvan toisten esityksistä, mutta isoimmat itkut ja tuuletukset loistivat poissaolollaan.
Toiseksi, tämän kauden osallistujat versioivat kappaleita aiempaa rohkeammin. Pelkkä sävelen tai sovituksen muuttaminen ei tällä kaudella riittänyt, vaan artistit olivat uskaltaneet muokata biiseistä omannäköisiään sanoituksia myöten. Enkä nyt puhu pelkästään Tuure Kilpeläisen vedosta Lauri Ylösen päivänä, kun First Day Of My Life oli saanut aivan uuden tarinan suomeksi. Kyseinen versio oli lähinnä hämmentävä. Muut muokkaukset kunnioittivat alkuperäisiä kappaleita onnistuneemmin.
Anne Mattila
Annen taival Vain elämäässä alkoi kankeasti. Laurin päivänä englanniksi laulaminen ei vakuuttanut surkean lausunnan vuoksi, ja seuraava veto Ellinooran päivänä ei sopinut Annelle tyyliltään. Anne ei osannut laulaa Carrie-kappaleen sanaa ”paska” tarvittavalla uskottavuudella. Pyhimyksen päivästä eteenpäin Anne osoitti erinomaisuutensa joka jaksossa. Versioissa oli erilaisia tyylejä ja tunnelmia. Annen uskomaton ääni pääsi oikeuksiinsa ja hän osoitti olevansa monipuolinen tulkitsija.
Paras versio: Äiti. Pepe Willbergin päivän esitys oli maaginen. Kappaleessa oli kaikki kohdallaan: Annen ääni soi upeasti ja musiikki loi hienon tunnelman.
Ellinoora
Ellinoora vakuutti minut osaamisellaan. Olin aiemmin vierastanut hänen laulutyyliään, eivätkä kuulemieni biisien sanoituksetkaan olleet hääppöisiä. Vain elämään avulla sain kattavamman kuvan Ellinooran tuotannosta. Biisinteon lisäksi nainen osaa myös käyttää ääntään monipuolisesti. Joissain esityksissä oli kuultavissa ärsyttävää huokailua ja lapsekasta laulamista, mutta suurimman osan ajasta Ellinoora esiintyi upeasti. Versioissa oli hienoja musiikillisia oivalluksia. Ennen kaikkea ihastuin hänen persoonaansa. Ellinoora vaikuttaa aidosti mukavalta ihmiseltä, ja tuli sellainen olo, että olisi kiva olla hänen kaverinsa.
Paras versio: Autiosaari. Tuure Kilpeläisen kappaleesta tehdystä versiosta tulee kymmenienkin kuuntelukertojen jälkeen edelleen hyvälle tuulelle.
Evelina
En voi kiistää, etteikö Evelina olisi erinomainen laulaja. Ääntä piisaa ja skaalaa riittää. Hänen nasaali laulutyylinsä ei kuitenkaan miellytä. Evelina on omaan makuuni liian tuotetun oloinen, vaikka omana päivänään nainen kertoikin päättävänsä itse kaikki musiikkiinsa ja ulkonäköönsä liittyvät asiat. Oli hänen muusikko-olemuksensa kenen tahansa käsialaa, ei se vetoa minuun lainkaan. Lahjakas Evelina kuitenkin on, ja hänen panoksensa ohjelmassa oli tervetullut. Muodikkaat versiot eri kappaleista nousevat varmasti suureen suosioon.
Paras versio: F-f-f-falling. Evelinan ensimmäinen veto oli paras. The Rasmuksen F-f-f-falling oli saanut trendikkään päivityksen ja svengasi hyvin.
Lauri Ylönen
Lauri oli yllättävän tylsä. Hänen vetonsa olivat viikosta toiseen samantyylisiä. Hän oli sentään kääntänyt Ellinooran Elefantin painon englanniksi, mikä toi hieman variaatiota esityksiin. Sekin versio oli silti tempoltaan ja tunnelmaltaan toisten kaltainen. Laurin laulutyyli, jossa ensin lauletaan vaimeasti mutisten ja sitten korotetaan ääni kohti korkeuksia, ei vetoa minuun. En ollut aiemmin huomannut, että Laurilla on näin maneerinen esiintymistapa. The Rasmuksen keikat voivat olla tylsää katsottavaa, jos lavaesiintyminen on ohjelmassa nähdyn luokkaa. Kuka jaksaa katsoa toista tuntia putkeen, kun mies ensin mutisee ja piilottelee mikkinsä takana, ja alkaa laulaa kunnolla vasta puolessa välissä kappaletta? Myöskään Laurin nielusta ja kitalaesta kumpuava ääni ei kuulosta omaan korvaani hyvältä.
Paras versio: Sinua, sinua rakastan. Tämä veto oli paras jo pelkästään sen takia, että se erosi edes vähän aiemmista esityksistä. Laurin teatraalinen kaava (hiljainen mutina – sitten lauletaan vähän kovempaa – lopulta vedetään vimmaisesti) ei toistunut tässä esityksessä, vaan hän tulkitsi tasapainoisesti läpi koko kappaleen.
Pepe Willberg
Alussa tuntui, että Pepe ottaa varman päälle ja tulkitsee vain tunnelmallisia kappaleita. Neljännestä jaksosta eteenpäin mies osoitti mielipiteeni vääräksi vetämällä Nyt-biisin osaksi puhuttuna, Ystävänpäivän a cappellana ja lopuksi vielä Kylmii väreitä rempseänä rokkina. Monipuolisuutta ja lahjakkuutta osoittautui löytyvän vaikka muille jaettavaksi. Ei Pepe suotta ole musiikkilegenda.
Paras versio: Kaikilta muilta artisteilta oli helppo valita lempivetoni. Pepen kohdalla se oli vaikeampaa, sillä niin monet esitykset olivat todella hyviä. Kyllä paras taitaa lopulta olla Ellinooran päivän Yölaulu, sillä se kosketti melkein kyyneliin asti. Kovan kirin tälle valinnalle antoi Tuuren päivänä esitetty Ystävänpäivä. A cappella -versio oli kekseliäs.
Pyhimys
Pyhimys, eli Mikko Kuoppala, oli kauden suurin yllättäjä. Rapparit eivät ole koskaan olleet suosikkejani, sillä he tuntuvat tekevät useimmat versionsa samalla kaavalla: säkeistöt omaa rappia ja kertosäe alkuperäisestä kappaleesta. Pyhimyksestä tuli kuitenkin kauden edetessä suosikkini, ja aloin odottaa hänen esityksiään eniten. Hänen versionsa olivat älykkäitä. Lahjakas mies osasi sanoittaa alkuperäisiä kappaleita kunnioittavia omia versioita. Pyhimys antoi itsestään fiksun ja miellyttävän kuvan.
Paras versio: Mulkut. Ellinooran Nartuista muokattu Mulkut oli aivan nerokas. Satiirinen suomirap sovinistisesta valkoisesta heteromiehestä osuu täysin yksiin oman huumorintajuni kanssa.
Tuure Kilpeläinen
Tuure aloitti Vain elämää -taipaleensa hämmentäen katsojat ja luultavasti muut artistitkin raskaasti muokatulla versiolla The Rasmuksen biisistä. Laurin päivän erikoisen vedon jälkeen mies tyytyi maltillisempaan muokkaukseen ja onnistui siinä ihan hyvin. Tuuren vedot olivat tasaisen laadukkaita, mutta lopulta yksikään hänen esityksistään ei jäänyt mitenkään erityisenä mieleen. Tuuresta jäi silti kuva lahjakkaana muusikkona ja mukavana miehenä.
Paras versio: Kaikki biisit -jakson katsottuani totesin, että eniten säväytti Tornado. Evelinan alkuperäiskappaleen versiossa oli menoa ja meininkiä.
Lisätietoa sarjasta:
