Yksinäisyyttä ja suloisia yllätyksiä – Ensitreffit alttarilla

Tv-arvio: Ensitreffit alttarilla -sarjan viidennen kauden puolessavälissä Miinan ja Heikin suhde kukoistaa. Rosa ja Eetu sen sijaan ovat pulassa.

Ensitreffit alttarilla, kausi 5, jakso 5

Sini ja Vesa

Sinin ja Vesan suhteessa on huomioitavaa se, että enää heitä ei naurata niin paljon kuin ennen. Tosin pariskunta kärsi flunssasta, joten se selittää osan. Tukkoinen nenä ei paljon naurata.

Sini sanoi parisuhdekouluttaja Marianna Stolbow’n vastaanotolla, että haluaisi rakkautta ilmaistavan arjessa fyysisellä koskettamisella. Tästä kirjoitinkin edellisessä jaksoarviossa: Sini ja Vesa eivät halaile ja pussaile niin paljon kuin toiset parit. Nyt syykin paljastui. Sini kertoi, että vaikka hän haluaisi läheisyyttä, on hänen vaikea itse koskettaa toista, varsinkin suhteen alussa. Taustalla on torjutuksi tulemisen pelkoa. Vesa puolestaan tunnisti itsestään perisuomalaista juroutta, jonka toivoi pikkuhiljaa jäävän menneisyyteen. Toivotaan, että tämä nuhanenäinen pariskunta oppii luottamaan toisiinsa ja ilmaisemaan kiintymystään molempia miellyttävällä tavalla.

Vesa veti jakson lopussa pointsit kotiin soittamalla ja laulamalla Sinille tämän aiemmin mainitsemaa laulua. Ed Sheeranin kappale I see fire kuulosti Vesan käsissä hyvältä, ja uskon Sinin olleen hyvin otettu tästä eleestä. Itse ainakin olisin ollut.

Rosa ja Eetu

Rosan ja Eetun suhde jatkoi syöksylaskuaan. Heidän jutustelunsa oli vaivalloisen oloista. Kumpikaan ei sanonut mitään positiivista jakson aikana. Eetu kertoi tuntevansa itsensä suhteessa yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Rosa puolestaan kertoi huomanneensa, että kyräilee Eetun seurassa. Tällaiset puheet saavat minut epäilemään, että näistä kahdesta ei enää toimivaa avioparia saada. Kuten kirjoitin toisen jakson arviossa, parin alku näytti liiankin hyvältä. Nopeasti roihahtaneet tunteet ovat nyt viilentyneet. Eetukin haikaili tässä jaksossa alun hurman perään ja toivoi parin löytävän sen vielä. Toivottavasti parisuhdekouluttaja Mariannan tapaaminen auttoi Rosaa ja Eetua pääsemään takaisin paremmille urille.

Miina ja Heikki

Tämän parin kohdalla olin niin väärässä kuin olla ja voi. Mutta joskus on kivaa olla väärässä. Miinan ja Heikin yhteiselo näyttää suloiselta ja helpolta. Mariannakin huomautti, että hänen vastaanotollaan pariskunnalla oli nälkä katsoa toisiaan. Miinan ja Heikin edistymistä on erittäin mukava seurata.

Miinan superihana ele kuppikakkujen kanssa ei edes ollut jakson upein yllätys, vaan Heikki oli hankkinut parille matkan Legolandiin. Puolessavälissä kautta Miinan ja Heikin suhde on muuttunut mielessäni tuhoon tuomitusta kaikista lupaavimmaksi.

 

Lisätietoa sarjasta:

Ensitreffit alttarilla Katsomossa