Perustarpeita ja maistuvia salaatteja – Oiva tyydyttää brunssihimon

Ravintola Oiva brunssi
Ravintola-arvio: Oivan brunssi on kaksijakoinen. Leikkeleet ja lämpimät ruoat ovat persoonatonta peruskamaa, mutta salaatti- ja jälkiruokapöytien herkuissa on enemmän ajatusta ja yritystä.

Ravintola Oiva

Osoite: Porthaninkatu 5, Helsinki

Brunssi 23,90 euroa, 4–8-vuotiaat 6,50 euroa, 9–12-vuotiaat 12,50 €.

 

Muutama viikko sitten sunnuntaina iski yllättäen valtava brunssihimo. Ikäväkseni huomasin, että kerran aiemmin kokeilemani Deli Café Maya oli lopettanut toimintansa, joten sinne ei enää brunssille päässyt. Himon tyydyttäjäksi valikoitui sen sijaan Ravintola Oiva, jossa olen käynyt muutaman kerran vuosia sitten, kun asuin ravintolan lähellä Hämeentiellä. Tiesin Oivan olevan tilava, joten pöydän voisi saada lyhyellä varoajalla. Netissä oleva ruokalista lupaili suuhunpantavaa myös maidotonta ja gluteenitonta ruokavaliota noudattavalle avomiehelleni. Pikainen puhelu Oivaan, pöytävaraus tunnin päähän ja matka kohti Kallion brunssiherkkuja saattoi alkaa.

 

Aiempaa hienostuneempi

Kuten sanottua, olen käynyt Oivan brunssilla aiemminkin muutamia vuosia sitten. En osaa enää tarkalleen sanoa, mitä silloin oli tarjolla, mutta muistikuvieni mukaan brunssipöytään oli katettu melko tavanomaisia ja varman päälle valikoituja ruokalajeja. Leivät, leikkeleet, karjalanpiirakat ja munavoi löytyvät valikoimasta nytkin. Salaattipöytä on sen sijaan kokenut päivityksen hienostuneempaan suuntaan. Jos herkullista lohicevicheä olisi ollut tarjolla ennenkin, uskoisin muistavani sen.

 

Ravintola Oiva brunssi leikkeleet
Leivän päälle oli tarjolla vihanneksia, juustoja ja lihaisia leikkeleitä.

 

Salaattivalikoimassa oli paljon aineksia, mitä en ole muualla maistanut. Erikoisin niistä oli porkkala, eli porkkanasta valmistettu ”kylmäsavulohi”. Omaan makuuni porkkala ei ollut, moni muu asia oli. Pidin erityisesti inkiväärikurkusta, lohicevichestä, balsamico-herkkusienistä ja kukkakaali-pastasalaatista. Salaattitarjontaa täydensivät vihersalaatti, savubroileri-juuressalaatti, mojo-perunasalaatti ja feta-melonisalaatti. Tarjolla oli myös kahta eri vinegretteä.

 

Ravintola Oiva brunssi salaattipöytä
Oivan salaattipöytä täytti vatsan.

 

Salaattipöytä oli Oivassa niin runsas ja herkullinen, etten malttanut käydä lämpimien ruokien kimppuun laisinkaan. Jälkiruoat ovat iso osa brunssinautintoani, ja niille oli jätettävä tilaa. Avomieheni maisteli perunoita ja pekonia todeten ne erittäin maukkaiksi. Pekoni ei ollut liian rasvaista ja lötköä, vaan sopivan rapeaa. Myös paahdetut ruohosipuliperunat tekivät kauppansa. Tarjoilijalta pyytämällä mieheni sai gluteenittoman leivän ja karjalanpiirakan.

Tarjolla olisi ollut myös lihapullia, makkaraa, munakasta ja kasvispihvejä.

 

Ravintola Oiva brunssi
Oivan brunssilla sai pyytämällä gluteenittoman leivän ja karjalanpiirakan.

 

Valtava valikoima jälkiruokia

Jälkiruokavalikoimasta ei vaihtoehtoja puuttunut. Oli karkkia, smoothieta, juustoja, kakkuja, pannacottaa, suklaata ja hedelmiä. Itse maistelin vaniljapannacottaa, mangojuustokakkua ja appelsiini-suklaakakkua. Suosikkini oli ihanasti hytisevä pannacotta. Nautin sekä kauniin sileästä koostumuksesta että tasapainoisesta mausta. Pannacottassa ei ollut liikaa sokeria tai vaniljaa. Appelsiini-suklaakakku oli suklaakakku, jonka välissä oli appelsiinilohkoja. Olin odottanut, että kysessä olisi appelsiinisuklaasta tehty kakku. Mennessäni ottamaan jälkkäriä tätä kakkua oli enää vähän jäljellä, ja se oli levähtänyt sotkuiseksi kasaksi tarjoiluastialle. Ei siis kaikkein esteettisin tarjoomus, mutta ihan hyvänmakuinen silti. Mangojuustokakkuun olisin toivonut vahvempaa tuorejuuston makua, sillä se maistui hieman tylsältä: ei mangolta eikä juustolta.

 

Ravintola Oiva brunssi jälkiruokia
Jälkiruokavalikoimasta löytyy jokaiselle jotakin.

 

Erikseen pitää kehua Oivan jääteetä. Esimerkiksi Nestean jäätee on makuuni aivan liian makeaa, mutta Oivassa ei ollut tarjolla tätä brändiä. Juoma maistui itse tehdyltä ja laadukkaalta.

Oivan brunssilla on tarjolla kaikki perustarpeet, joita olettaisi brunssilta löytyvän. Leivät, leikkeleet, croissantit, nakit, makkarat ja perunat kuuluvat jokaisen perusbrunssin valikoimaan. Salaattipöytään on onneksi tuotu omaa vivahdetta. Jälkkäripöytä on varsinainen runsaudensarvi, eikä tarjolla ole onneksi pelkästään määrää, vaan myös laatua.

 

Lisää ravintolasta:

Ravintola Oivan kotisivut

Lisää Taviskriitikon ravintola-arvosteluja:

Suolainen pizza pilasi illallisen

Onko tässä Helsingin keskustan halvin lounas?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *