Elokuva-arvio: Kriitikot ja palkintoraadit hurmannut draamaelokuva Roma rakentaa tarinansa verkkaisesti.
Roma
Draama (2018)
Oscarit: paras ohjaus – Alfonso Cuáron, paras kuvaus – Alfonso Cuáron, paras vieraskielinen elokuva.
★★★☆☆
Alfonso Cuarónin ohjaama, kuvaama, kirjoittama ja nuoruuden kokemuksiin perustuva Roma kahmi Oscar-ehdokkuuksia joka sormelle. Kymmenen ehdokkuuden joukkoon mahtui myös niitä arvostetuimpia: paras elokuva, ohjaus, käsikirjoitus ja naispääosa. 1970-luvun Meksikossa eläneen kotiapulaisen tarina onkin koskettava, mutta omaan makuuni ajoittain liian hidastempoinen.
Kamera ja tarina viipyilevät
Roma kertoo Cleosta, varakkaan perheen kotiapulaisesta. Ja varsin hitaasti kertookin. Elokuva kulkee eteenpäin verkkaisesti, ja vasta noin puolen tunnin kohdalla tapahtuu ensimmäinen kiinnostava asia. Siihen saakka esitellään vain tarinan kehystä.
Jos on tarinankerronta viipyilevää, niin samaa voi sanoa kuvakerronnasta. Usein kamera kirjaimellisesti viipyy paikallaan, vaikka näyttelijät poistuisivat kuvasta. Muulloinkaan kamera ei niinkään liiku, vaan kääntyy. Cuarón näyttää ihastuneen panoraamoihin, sillä niitä elokuvassa on kyllästymiseen asti. Kameratyöskentelystä tulee mieleen siveltimenvedot, mikä luokin elokuvalle hyvin omintakeisen tunnelman. On makuasia, pitääkö tällaisesta kuvaustyylistä vai ei. Mielestäni se on mukavaa vaihtelua, mutta katson kyllä jatkossa mieluummin vähän vähemmän panoraamoja per leffa.
Miehet pettävät ja jättävät
Kun Romassa lopulta alkaa tapahtua, on tarina hyvin tavallinen kuvaus vaikeuksien kohtaamisesta ja niistä selviytymisestä. Tässä elokuvassa miehet kohtelevat naisia huonosti, mutta naiset saavat voimaa lapsistaan ja toisistaan. Vaikka Cleo on perheen palkollinen, ei häntä kohdella pelkästään apulaisena. Cleon ja perheen lasten sekä äidin välillä on aitoa kiintymystä. Elokuva ei keskitykään alleviivaamaan Cleon asemaa tai osoittelemaan luokkaeroja.
Loppua kohti tapahtumia alkaa rullata kankaalle kiihtyvämpään tahtiin, ja alun hitaus väistyy. Tämän ansiosta jaksoin katsoa elokuvan loppuun. Jos sama viipyilevä kerronta olisi jatkunut, olisin saattanut tylsistyä tai nukahtaa.
En ihmettele yhtään, jos Roma voittaa parhaan elokuvan Oscarin. Se on erilainen, taiteellinen ja koskettava. Myös mustavalkoisuus erottaa sen muista ehdokkaista, vaikka itse en värittömyyden toimivuutta allekirjoitakaan. Mustavalkoisuus ei ole itseisarvo, ja mielestäni Roman tunnelmasta ei olisi puuttunut mitään, vaikka se olisi ollut värillinen.
Ei parhaan pystin arvoinen
En ole nähnyt Roman kanssaehdokkaita, mutta jos saisin päättää, en tätä leffaa parhaana palkitsisi. Roma on omaan makuuni liian hidas, eikä sen taiteellisuus täysin uppoa. Joku muu ehkä ymmärtää, mitä taivaalla leijailevat lentokoneet symboloivat, mutta minulle niiden funktio ei auennut. Roma on hitaudessaan leppoisaa sunnuntai-illan katseltavaa, ja Cuarónin tarina herättää sympaattisia tunteita elokuvan päähenkilöitä kohtaan. Tokihan on myös aina välillä mukavaa katsoa valtavirrasta poikkeavia elokuvia. Mutta pakko on tunnustaa, että laajaa ihastusta palkintoraadeissa ja kriitikoissa herättänyt Roma ei saa minua samanlaisen ihailun valtaan. Romalla on omat ansionsa taidokkaan kuvauksen ja tunnelman luomisen saralla, mutta loppujen lopuksi itse tarina on hieman tylsä.
Lisätietoa elokuvasta:
Lisää Taviskriitikon elokuva-arvosteluja:
Pettureita ja pelastajia – Pianisti kuvaa ihmisluonnon koko kirjoa
Kotiäiti selvittää bestiksensä salaisuuksia – Missä on Emily?
