Elokuva-arvio: Downton Abbey -elokuva tuntuu pitkältä tv-sarjan jaksolta: leffassa ovat mukana kaikki tutut hahmot ja lempeä tunnelma. Henkilöhahmojen väliset suhteet jäävät kuitenkin ikävästi paitsioon.
Downton Abbey
Draama, romanssi (2019)
★★☆☆☆
Rakastuin Downton Abbeyyn tänä kesänä. En aiemmin ollut nähnyt jaksoakaan, mutta kun Yle uusi tämän 1900-luvun alkuun sijoittuvan pukudraaman kesäohjelmistossaan, päätin vilkaista mistä oikein on kyse. Ihastuin välittömästi Crawleyn aatelissuvun ja heidän palkollistensa elämää kuvaavaan sarjaan.
Ahmin kaikki kuusi kautta kesän aikana, ja ilahduin suuresti, kun kuulin että syksyllä julkaistaan vielä elokuvakin. Uuden työn aloittamisen vuoksi meni jonkin aikaa, että ehdin Downton Abbey -elokuvaa katsomaan, mutta muutama viikko sitten sunnuntaina aikaa vihdoin löytyi. Olipa muuten hassua mennä Itikseen klo 11.25 näytökseen: kauppakeskus oli vielä aivan tyhjä, koska kaupat aukesivat vasta klo 12. Kaiken lisäksi leffa pyöri yli 200 hengen salissa, vaikka meitä katsojia oli noin 15. Omaa tilaa siis piisasi!
Taattua Downtonia
Downton Abbey -elokuvassa hypätään muutama vuosi eteenpäin siitä, mihin tv-sarja loppui. Crawleyn perhettä kohtaa suuri kunnia, kun Englannin kuningaspari ilmoittaa saapuvansa vierailulle. Kuninkaallisten palvelijat saapuvat pomottamaan alakerran väkeä samaan aikaan kun yläkerrassa pohditaan koko kartanon tulevaisuutta ja omaa perheonnea. Kuninkaan ja kuningattaren vierailun lisäksi sivujuoniin nostetaan muun muassa salamurhajuoni, prinsessa Maryn avioliitto ja hovimestari Thomas Barrow´n (Robert James-Collier) seikkailut homobaarissa.
Elokuva on taattua Downtonia, sillä se tuntui ylipitkältä tv-sarjan jaksolta. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Hyvä siksi, että rakastamani hahmot ovat elokuvassa juuri sellaisia, joina heidät olen oppinut tuntemaan. Myös sarjan lempeä tunnelma on edelleen läsnä. Samoin kuin tv-sarjassa, myös elokuvassa saattoi luottaa siihen, että kaikki lopulta järjestyy.
Tv-sarjan jaksoa muistuttava elokuva ontuu siinä, että ajassa on hypätty niin paljon eteenpäin. Tuli tunne, että välissä olisi jäänyt jaksoja näkemättä. Kuinka Batesin pariskunnan elo pienen pojan vanhempina on sujunut? Miten Daisyn ja Andyn suhde on syventynyt siihen asti, että puhutaan jo häistä? Mitä Cora ja Robert ovat puuhailleet, ja miten Barrow on selviytynyt hovimestarina tai Molesley opettajana? Kaikki nämä kysymykset jäävät vaille vastausta. Hahmot olivat tuttuja, mutten enää ollut kunnolla kärryillä siitä, mitä heille kuuluu.
Suosikki ja inhokki
Lempihahmoni on aina ollut leskikreivitär Violet Crawley (Maggie Smith). Kukapa ei tykkäisi tästä oman arvonsa tuntevasta perheen seniorista, jonka sarkastiset lausahdukset ovat sarjan nerokkainta antia. Leskikreivittären yhteiset kohtaukset Isobel Crawleyn (Penelope Wilton) kanssa ovat huippuja. Tämä viha-rakkaussuhde on unohtumaton.
Vähiten olen aina tykännyt Mary Crawleysta (Michelle Dockery). Sarjassa hän oli usein nokkava, itsekäs ja ilkeä. Elokuvassa Maryn huonot puolet on häivytetty, ja hän on tunnollinen tilanomistaja, jonka harteilla Downton Abbeyn tulevaisuus lepää.
Downton Abbey -elokuva oli ihan kelvollista sunnuntaiviihdettä. Tutut hahmot ja maisemat saavat hymyn huulille, ja kuninkaallisten kestitseminen on jotain, mitä Crawleyt eivät ole ennen tehneet. Leffan tapahtumat jäävät kuitenkin pinnallisiksi verrattuna siihen, miten tv-sarjan kerronta kulki. Henkilöiden väliset suhteet jäävät täysin paitsioon. Andy ja Daisy puhuvat häistä, mutta eivät edes halanneet, saati pussanneet koko leffan aikana! Vaikka elokuvassa on paljon tuttua, ei se vedä vertoja tv-sarjalle. Se on vain pintaraapaisu Downtonin kuulumisiin, koska kuningasperheen vierailu vie kaiken huomion.
Lisätietoa elokuvasta:
Downton Abbey Finnkinon sivuilla
Lisää Taviskriitikon elokuva-arvosteluja:
