Elokuva-arvio: Toista maailmansotaa kuvaava elokuva Pianisti ei sorru mässäilyyn, vaan kertoo koruttomasti tositapahtumiin pohjautuvan selviytymistarinan.
Pianisti (The Pianist)
Draama, elämäkerta (2002)
Oscarit: paras miespääosa – Adrian Brody, paras ohjaus – Roman Polanski, paras sovitettu käsikirjoitus – Ronald Harwood
★★★★☆
Kesken Pianistin katsomisen oli pakko vaihtaa hetkeksi kanavaa ja katsella vähän jalkapalloa. Mieheni ihmetteli käytöstäni, joten totesin: ”Siinä on raja, kuinka paljon kuolemaa ja ruumiita kadulla kestää katsoa.”
Pianisti on raju kuvaus Varsovan juutalaisten kohtaloista toisessa maailmansodassa. Ihmisiä tapetaan mielivaltaisesti ja nälkiintyneet kuolevat kaduille. Elokuvan vaikuttavuutta lisää se, että se perustuu tositapahtumiin. Pianisti pohjaa Wladyslaw Szpilmanin samannimiseen muistelmateokseen.
Ei turhaa mässäilyä
Elokuva on Adrian Brodyn näyttelemän Szpilman selviytymistarina. Toinen maailmansota syttyy ja vie mukanaan elannon, asunnon ja perheen. Juutalaisten kohtelu on sanoinkuvaamattoman karmeaa.
Elokuvan alussa katsoja tietää jo, että Szpilman tulee selviämään, onhan elokuvan pohjana hänen omat muistelmansa. Tämä tieto ei tosin helpota katsomiskokemusta paljoakaan.
Jos sielusi sietää henkisesti raskaiden elokuvien katselemista, voin ehdottomasti suositella Pianistia. Se on koskettava ja mielenkiintoinen. Väkivallalla ei mässäillä. Elokuvassa osataan nostaa hienosti esiin ihmisluonteen koko kirjo pettureista pelastajiin.
Pianistissa ei kuvata varsinaista sotaa, sillä Szpilman ei joudu rintamalle. Sehän koko jutussa onkin niin karua: juutalaisten joukkotuho ei johtunut toisen maailmansodan rintamilla käydyistä perinteisistä sotatoimista, vaan oli natsien systemaattisen kansanmurhan seuraus. Elokuva toimii hyvänä muistuttajana siitä, millaisiin karmeuksiin ihmiset pystyvät, jos ääriajattelulle annetaan tilaa.
Utelias kauhistelija
Elokuva tyydyttää sisälläni olevaa uteliasta kauhistelijaa. En tiedä miten muuten kutsuisin tätä ilmiötä, jonka hyvin tunnistan itsessäni. Sotaelokuvat ja -kertomukset kiinnostavat, ja haluan kuulla myös julmimmat yksityiskohdat, vaikka niiden sulatteluun menisi hetki aikaa. Ihmismielen kieroutumissa on jotain omituisella tavalla kiinnostavaa. Olen esimerkiksi vieraillut keskitysleiri Sachsenhausenissa Saksassa, ja paikka oli erittäin mielenkiintoinen. Luin kaikki leirin kauhuja kuvaavat museotekstit huolella. Olin utelias, mutta samalla kauhistelin tapahtumia.
En lopulta osaa selittää, mistä tämä kiinnostus hirmutekoja kohtaan kumpuaa. Onneksi tunnen muitakin ihmisiä, joita tällaiset asiat kiinnostavat, joten en tunne itseäni ihan friikiksi! Kyseessä ei ole sairaalloinen kiinnostus tai julmuuden ihannointi. Ehkä vain yritän ymmärtää ympäröivää maailmaa paremmin tutustumalla myös sen pimeään puoleen. Tästä pimeästä puolesta elokuva Pianisti antaa realistisen kuvauksen.
Lisää elokuvasta:
Lisää Taviskriitikon elokuva-arvotseluja:
Tie vesimiehenkin sydämeen käy vatsan kautta – The Shape of Water
Jos joutuisin onnettomuuteen, en haluaisi tämän hoitsun hoteisiin – Piina
