Liian lälly parhaaksi elokuvaksi – Green Book käsittelee rasismia silkkihansikkain

Elokuva-arvio: Kun mieheni kysyi, mitä mieltä olin elokuvasta Green Book, totesin spontaanisti ”ihan söpö tarina”. Rasismista ja ennakkoluuloista kertovan elokuvan ei missään nimessä kuulu olla ihan söpö.

Green Book

Draama, elämäkerta, komedia (2018)

Oscarit: paras elokuva, paras miessivuosa – Mahershala Ali, paras alkuperäinen käsikirjoitus – Peter Farrelly

★★☆☆☆

 

Green Book palkittiin vuoden 2019 parhaan elokuvan Oscarilla. Palkitseminen aiheutti heti tuoreeltaan närää, sillä elokuvaa kritisoitiin turvalliseksi vaihtoehdoksi ja kompromissiksi. Sitä elokuva todella onkin. Itse en olisi antanut parhaan elokuvan pystiä näin lällylle leffalle.

 

Suursyömärin ja alkoholistin roadtrip

Elokuvan päähenkiö on ronski portsari Tony ”Lip” Vallelonga, jota esittää Viggo Mortensen. Muistan Mortensenin parhaiten Taru Sormusten Herrasta -trilogian karskina Aragornina, jolloin hänen hiuksensa liehuivat vapaana ja kroppa oli tikissä. Muutos keskivartalolihavaksi amerikanitalialaiseksi on vaikuttava. Luin Ilta-Sanomista, että Mortensen lihotti itseään 17 kiloa tätä roolia varten. Leffan aikana uhkasikin iskeä aikamoinen pikaruokahimo, sillä Lip ahmii milloin mitäkin rasvassa tiristettyä herkkua.

Tony Lip saa pestin tohtori Don Shirleyn autokuskiksi. Kysessä ei ole lääkäri, vaan Mahershala Alin näyttelemä virtuoosimainen pianisti, jolle maistuu pullollinen viskiä joka ilta. Shirley on lähdössä kiertueelle Yhdysvaltain eteläosiin. Elokuva sijoittuu vuoteen 1962, joten tummaihoista pianistia ei aina olla ottamassa avosylin vastaan. Lip onkin Shirleylle autokuskin lisäksi myös henkivartija ja odottamaton ystävä.

Apunaan Shirleyllä ja Lipillä on Green Book eli vihreä kirja, joka kertoo, missä tummaihoisen matkailijan on turvallista liikkua. Wikipediatarkistus paljastaa, että tällainen kirja on todella ollut olemassa. Kirja ei kuitenkaan auta joka tilanteessa, vaan matkan varrella kaksikko kohtaa raakaa rasismia ja törkeää kohtelua.

 

Parittomat kaverukset

Parhaan elokuvan Oscarin lisäksi olisin lahjoittanut parhaan alkuperäisen käsikirjoituksenkin Oscarin jollekin toiselle leffalle, koska tarina ei todellakaan tunnu alkuperäiseltä. On olemassa lukemattomia elokuvia ja tv-sarjoja, joissa kaksi täysin erilaista ja toisiaan vierastavaa ihmistä joutuu syystä tai toisesta viettämään aikaa yhdessä. Mieleen tulee heti esimerkiksi yksi lempielokuvistani, Die Hard – Koston enkeli. Siinä Bruce Willisin ja Samuel L. Jacksonin näyttelemät päähenkilöt pakotetaan ratkaisemaan arvoituksia yhdessä. Green Bookin tapahtumat ovat täysin eri maailmasta, mutta tarinan ydin on sama. Kaksi toisiinsa epäluuloisesti suhtautuvaa henkilöä päätyy ymmärtämään toisiaan, jopa oppimaan toisiltaan. Heistä tulee ystäviä.

Tämä ydin onkin Green Bookin suurin ongelma. Leffassa näytetään välähdyksittäin Shirleyn kohtaamaa rajua rasismia. Pian kuitenkin palataan lutuiseen kaverikomediaan, jossa Lip opettaa Shirleylle paistetun kanan syömistä, ja Shirley auttaa Lipiä rakkauskirjeiden kirjoittamisessa. Elokuvan vakava aihe saa silkkihansikkaisen kohtelun. Varsinkin loppuminuutit ovat silkkaa siirappia. Green Bookista puuttuu uskottavuus. Tai ainakin minun on vaikea uskoa, että mies, joka heittää juomalasit roskiin, koska tummaihoiset miehet joivat niistä, päätyy vain kahdessa kuukaudessa ylimmäksi ystäväksi toisen tummaihoisen kanssa.

Ainoa Oscar-pysti, jonka allekirjoitan, on Mahershala Alin sivuosapalkinto. Ali on voittanut saman pystin kerran aiemmin elokuvasta Moonlight, ja sitä palkintoa en edelleenkään ymmärrä. Ehkä olen liian tavis näkemään hänen lyhyen esiintymisensä ylivertaisuuden Moonlightissa. Green Bookissa eivät palkitsemisen syyt jääneet minultakaan hämärän peittoon. Ali tulkitsee roolinsa henkisesti eksyksissä olevana pianistina taitavasti.

 

Lisätietoa elokuvasta:

Green Book IMDb:ssä

Green Book Finnkinon sivulla

 

Lisää Taviskriitikon elokuva-arvosteluja:

Kiireetön kamera kertoo kiireettömän tarinan – Roma

Lempi leiskuu joulun alla – Rakkautta vain