Elokuva-arvostelu: Lost Boys -dokumentti jaksaa järkyttää hetken, mutta ei herätä sen suurempaa sympatiaa.
Lost Boys
Dokumentti (2020)
★★☆☆☆
Katsoin keväällä suosikkiohjelmaani Sohvaperunoita, ja siellä Sohvikset katsoivat dokumenttielokuvaa Lost Boys. Se näytti menevän monen tunteisiin: dokkaria katsottiin järkyttyneenä ja melkein kyynelissä. Sain vihdoin katsottua Lost Boysin itsekin, mutta minulla ei herännyt säälin tai surun tunteita Jania ja kumppaneita kohtaan. Itseäni lähinnä suututtaa katsoa, kun toiset rikkovat lakia ja rällästävät huumepäissään muusta maailmasta välittämättä.
Jatko-osa Reindeerspottingille
Lost Boys on jatko-osa vuoden 2010 dokumentille Reindeerspotting – Pako joulumaasta. Reindeerspotting kuvaa rovaniemeläisten huumeidenkäyttäjien todellisuutta, ja sen keskeisin hahmo on Jani. Janin kohtalo on tiedossa jo ennen Lost Boysin katsomista: hänet löydettiin kuolleena Kambodžan Phnom Penhistä kolme kuukautta Reindeerspottingin ilmestymisen jälkeen.
Lost Boys kuvaa aluksi Janin, ohjaaja Joonas Neuvosen ja heidän ystävänsä Antin huumehuuruisia juhlia Thaimaassa ja Kambodžassa vuonna 2010. Reindeerspotting on ollut menestys, ja sen tuotot tuhlataan huumeisiin ja maksullisiin naisiin. Jossain vaiheessa Neuvonen palaa Suomeen Janin ja Antin jäädessä Kambodžaan. Pian Jani löytyy hirtettynä ja Antti on kateissa. Myöhemmin Neuvonen palaa selvittelemään, mitä heille oikeastaan tapahtui.
Melko yhdentekevä
Lost Boys on omalla tavallaan mielenkiintoinen, koska se kuvaa niin raadollisen avoimesti Janin, Antin ja Joonaksen huumeiden ja huorien värittämää matkaa. En ole itse matkustellut Thaimaassa tai Kambodžassa, mutta veikkaan, että tavallisille turisteille maat näyttäytyvät hieman erilaisina. Jonkinlainen arvo dokkarilla siis on siinä, että se näyttää näistä matkakohteista sen raadollisemman todellisuuden.
Muu sisältö tuntuukin sitten melko yhdentekevältä. Päähenkilöitä on vaikea sympata tai sääliä, itsepähän ovat elämäntapansa valinneet. Peittelemätöntä huumeiden käyttöä nähtiin jo Reindeerpottingissa. Kukaan tuskin odotti, että Neuvonen löytäisi pitäviä todisteita siitä, mitä Janille oikeasti tapahtui. Lost Boys jaksaa järkyttää hetken, mutta sen syvempää sympatiaa se ei herätä.
Elokuvan kylmäävin lause kuullaan aivan lopussa. Ei, en nyt puhu järkyttäväksi tarkoitetusta vihon viimeisestä lauseesta. Puhun siitä, että kertojan roolissa oleva ohjaaja Neuvonen (äänenä Pekka Strang) toteaa Janin olleen ennen vankilaan joutumista ”harmiton narkkari”. Reindeerspottingin perusteella en voi kyllä millään muotoa pitää Jania harmittomana. Hän syyllistyy toistuvasti varkauksiin ja muun muassa ajaa holtittomasti päihteiden vaikutuksen alaisena vaarantaen muut tiellä liikkujat. Näköjään toinen narkkari voi sympata päihteiden väärinkäyttäjää niin, että kutsuu tuollaista käytöstä harmittomaksi. Itse kutsun sitä vastuuttomaksi, itsekkääksi ja vaaralliseksi käytökseksi.
Lisää elokuvasta:
Lisää Taviskriitikon elokuva-arvosteluja:
Kun järki ei päätä pakota – Hiljainen paikka
Nostalgiatrippi, joka olisi kannattanut jättää väliin – Julmia aikeita
